Etusivu Uutisia Nimitys Oy Hangö Stevedoring Ab:ssa
Matti Esko nimitetty toimitusjohtajaksi

Metsä Boardin tytäryhtiö Oy Hangö Stevedoring Ab:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Esko. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 26.2.2018 ja raportoi Hangö Stevedoringin hallituksen puheenjohtaja Jussi Noposelle. Tällä hetkellä Esko toimii Vaasan ja Uumajan yhteisen satamayhtiön Kvarken Portsin toimitusjohtajana. Aiemmin hän on toiminut mm. Rauma Stevedoringin ja Euroports Finlandin johtajana.

 Eskon aloitettua toimitusjohtajana Hangö Stevedoringin nykyinen toimitusjohtaja Esa Torstensson siirtyy yhtiön kaupalliseksi johtajaksi ja lisäksi avustaa Metsä Groupia erilaisissa lastinkäsittely- ja satama-asioissa eläkkeelle jäämiseensä, marraskuuhun 2018 saakka.